tiistai 25. kesäkuuta 2013

Neuvolaa

Viuhdilla oli 3 kk neuvola painoa oli 6880g ja pituutta 62cm.(syntyessä 4306g ja 50,5cm) Iso tyttö on jo, no joo oli jo syntyessäänki. Vanhempi tyttöseni oli onnellinen kun pienempi sai rokotuksia, kyseli kotona pistetäänkö vauvaa, joko sitä pistetään, vauva saa piikin hihii... En oo ennen huomannu tuollaista pienen pientä vahingoniloa, toivottavasti on ohimenevää.


Aamulla käytiin k-joella ostoksilla ja pitihän meidän sitten käydä angry birds puistossakin, suunnaton puisto. =)

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Arki alkaa

Juhannus oli ja meni. Nyt koittaa arki, tai lähinnä se koittaa huomenna kun Tiuhti jää meidän kans kotiin. Juu kuuluin niihin äiteihin jotka pitivät lastaan päivähoidossa kun itse olivat nuoremman lapsen kanssa KOTONA. Ihana perhepäivähoitaja josta Tiuhti tykkäsi todella paljon, on tänään viimeistä päivää töissä ja jää sitten nauttimaan ansaittuja eläkepäiviä. T kerkesi olla siellä vuoden verran ja ikinä ei ollut ongelmia hoitoon jäämisen kanssa, lähinnä kotiin lähteminen aiheutti itkun. Koitin T:lle selittää, että jatkossa ei ole enää hoitopäiviä, hän kysyi että eikö A halua meitä lapsia enää sinne hoitoon, voi pieni. Voiko hän lähteä A:n kanssa eläkkeelle =)

Tiuhti saa tänään spesiaali hoitoa, muut lapset jäivät hoidosta pois jo torstaina. He olivat menossa hevosia katsomaan ja mitä sitten keksivätkään. Varmasti T:lle on vaikeaa kun ei enää pääse tyttöjen kanssa leikkimään säännöllisesti. Täytyy treffata jatkossa muuten vain.

Palatakseni tähän päivähoito asiaan, on ollut kyllä mukavaa kun on 10 päivää kk:ssa saanut viedä tuota suunnattoman energistä lasta hoitoon missä hän on saanut leikkiä, askarrella ja touhuta muiden lasten kanssa, kun kotona äiti istua nököttää sohvalla imettämässä pikkusiskoa.

Uutta hoitopaikkaa en vielä ottanut, kun ei ole mitään takeita, että nuorempi pääsisi samaan paikkaan hoitoon, eikä vanhempaa viitsi sitten taas siirtää uuteen paikkaan. Jotenka äiti koittaa nyt keksiä tekemistä ja virikkeitä, ettei toinen ihan tylsisty.Kesän ajaksi toki kaikki toiminta lakkaa, mutta syksyllä sitten.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannusta

Tästä tämän mun blogini nyt alkaa. Juhannuksesta..
Tämän blogi on ehkä sitten äitiysblogi, jos se nyt on jotenkin kategorioitava. Se, että tästä melkovarmasti tulee äitiysblogi johtuu 2 tyttösestä Tiuhdista kohta 3 v ja viuhdista 3kk.

Juhannus tämä ihana keskikesän juhla, eilinen eli aatto oli tapahtumia pullollaan. Perheemme kävi aamusella veneilemässä ja vähäsen kalastamassa (laihoin tuloksin) Timpurin johdolla. Aurinko paistoi ja mukavaa oli.

Sitten tulimme sieltä kiireellä valmistelemaan ruokaa, syömässä meidän perheen lisäksi oli siskoni M miehensä R:n kanssa (olivat Espoosta saapuneet tänne maalle jussin viettoon) siskopuoleni S, mumma ja paappa sekä veljeni tytöt H&H. Veli oli vaimonsa kanssa koiran haku reissulla ulkomailla, tulokasta odotellessa =)

Sitten tuli se odotettu uutinen Viuhdin kummit saivat tyttölapsen (Onnea heille vielä) =) Ihanaa lisää pieniä.

No joo muuten juhannusatto jatkui aiemmin mainitun lössin kanssa saunoen mummolan savusaunassa, on se vaan niin paras sauna. Kun tuo meidänkin sauna tuosta joskus valmistuisi....(Alku on ollut jo yli 10 vuotta) Ja virvokkeita nauttien. Ja kuten kunnon juhannukseen kuuluu käpsyttelimme hyvissä ajoin kotiin ja menimme nukkumaan puoli kymmeneltä =) Eipä ollut aamulla väsy =)